tiistai 24. helmikuuta 2015

Sitten... jotain aivan muuta.



Näin voi todeta Karo Hämäläisen Ilta on julma -kirjan (WSOY 2013) jälkeen. Kerrottakoon, etten odottanut mitään, sillä en ollut lukenut kirjan arvioita etukäteen. Tommi Koiviston Isyyspakkaus-blogin vihjeestä terästäydyin ottamaan entistä tiukemmin käyttöön sen tavan, että en lue kirjan takakansitekstejäkään. Aloitan vain ja annan tarinan imeä.

Ensimmäisen luvun jälkeen meinasin jättää kirjan kesken. Jaa onko tämä joku murhamysteerio, eipä voisi vähempää kiinnostaa. Onneksi jatkoin. Kirja yllätti ja hämmästytti ja koukutti loppuun saakka. Kerrassaan erikoinen tarina. Ja tyyli ja rakenne soljuivat jotenkin hienosti, vaikka eri henkilöiden näkökulmista kerrottu tarina ei toki ole mitään uusinta uutta. Jäin miettimään, oliko Elisen kerronta sellaista kuin se oli siksi, että Elisen ja Robertin välikohtaus oli jättänyt häneen peruuttamattoman jälkensä.

En kerro enempää. Lue ihmeessä.

Jotain aivan muuta on tekeillä myös omassa kirjallisessa elämässäni. Olen alkanut kirjoittaa romaanikäsikirjoitusta yhteistyössä toisen kirjoittajan kanssa. Olemme näin lääkinneet ja menestyksekkäästi terveeksi hoitaneet meitä kumpaakin vaivanneen writer's blockin. Jo vain kirjoittaminen sujuu, kun voi jatkaa siitä, mihin edellinen tarinan toi. Ja pelkkä sormiharjoitus tämä ei ole: olemme aidosti sitä mieltä, että tästä syntyy tarina joka pääsee vielä kansien väliin. Suuruudenhulluina olemme myös pohtineet, kuka suomalainen näyttelijä* esittää tarinan päähenkilöä tv-sarjassa. Dream big, aim high!

(Oma, valmistunut käsikirjoitukseni, kustantajalta ei kiitos -kirjeen - pitkän muokkauspalautteen kera -  on saanut levätä rauhassa pöytä loodassa. En vielä saata palata siihen. Joku siinä tökkii.)

* Mm. nämä nimet ova tulleet esiin: Jussi Vatanen, Kari Ketonen, Peter Franzén. Katsotaan sitten, kuka koe-esiintymisissä parhaiten meitä miellyttää.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Järjestäjä yllättää iloisesti


Antti Holmaa olen ihaillut Kissi Vähä-Hiilarina Putous-ohjelmassa. Ennen kuin tartuin hänen esikoisromaaniinsa Järjestäjään (Otava 2014) olin jo lukenut siitä useita ylistäviä arvosteluita. Hieman ärsyttää tarttua kirjaan, jota kohtaa on niin paljon ennakko-odotuksia. Mieluiten en koskaan lue arvioita enkä edes takakansitekstejä ennen lukukokemusta. Lykkäsin esimerkiksi Sofi Oksasen Puhdistuksen lukemista joskus todella pitkään, kun kaikki hehkutus ja loppuunkaluaminen arvosteluissa ärsytti. Järjestäjän kohdalla olin siis valmistautunut, että hyvä on.

Olihan se. Erityisesti ilahduin siitä, että kirja oli jotain aivan muuta mitä pitkiin aikoihin olin lukenut. Eikä kyse ole siitä, että päähenkilö on homo. Kirjan ilmaisu ja päähenkilön ajatusmaailma olivat virkistävän erilaisia. Päähenkilö-Tarmo oli myös kovin rakastettava, kaikessa kamaluudessaankin. Hän esimerkiksi päätti, ihan tuosta noin vain, viskata työtoverin avainnipusta avaimen roskikseen. Tuollainen random-radikaalisuus ja terrorisointi on yllättävää ja silti inhimillistä. Nauroinkin kirjaa lukiessani usein. Tarmon naisvaltaisessa työpaikassa naiset kävivät paskalla Tarmon pukuhuoneen vessassa. Hirveää! Tunnen Tarmon kuvotuksen.

Omasta kirjoittamisestani: olen tyystin hylännyt jo valmistuneen, mutta melko tiukan palautteen kustannustoimittajalta saaneen, käsikirjoitukseni ja kirjoitan nyt aivan toista tarinaa. Tuntuu, että se etenee ja soljuu huikean paljon paremmin kuin aikaisempi lempilapseni, vuosikaudet muhinut iisakinkirkkoni. Saaoa nähdä. Kirjan päähenkilö on mies, itse olen nainen, mitäs siitä sanotte?

Sen lisäksi väsään kirjoittavan ystäväni kanssa yhteistä teosta. Siinä on kuulkaa jänniä juttuja.