sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Kiitos mutta ei sovi julkaisuohjelmaamme

Anna-Leena Härkösen kirjan lottovoittaja-Eevi on sietämätön ihminen. Otava 2014.

No nyt sen sain. Kirjeen, jonka niin moni muukin toiveikkain mielin käsikirjoituksensa postittanut on saanut ja tulee saamaan. Suuren kustannustalon kirjeessä luki, että romaanikäsikirjoitukseni ei sovi talon kustannusohjelmaan.

No. Ein lisäksi sain melko pitkän palautteen käsikirjoituksen hyvistä ja huonoista puolista. Oli sieltä paljon hyvääkin löydetty. Paha epäkohta siinä silti oli, ja nyt sen ymmärränkin. En pullikoi palautetta vastaan, se on aivan oikeassa. Kirjassani en päästä lukijaa tekemään tulkintoja hahmojen ajatuksista ja teoista, vaan selitän kaiken auki. Kuin lehtijutuissa, sanottiin palautteessa.

Eräs kirjoittajatoverini kirjoitti viime vuonna romaanikäsikirjoituksensa kokonaan uudelleen. En tiedä, millaisen palautteen perusteella hän sen teki, mutta tekipä kuitenkin. Hän on antanut minulle hieman teknisiä ohjeita tämän toteuttamiseksi. Aion itsekin nimittäin kirjoittaa kirjani uudelleen tässä talven mittaan. Tiedän nyt (aavistin jo aikaisemmin), mitä käsikirjoitukselle on tehtävä. Uskon yhä tarinaan, ja se on kai tärkeintä? En ainakaan tässä vaiheessa vielä ajatelle, että aika on ajanut stoorini ohi, kuten joku pöytälaatikkokirjailija blogillaan kirjoitti, saatuaan kai jo monta hylsyä. Jotenkin suhtaudun tähän melko kevyesti, en koe tulleeni murskatuksi. Jos kirja joskus julkaistaan, mahtava homma. Ellei, ainahan voin lukea muiden kirjoja.

Vielä siis toiseen aiheeseen. Pitääkö romaanihenkilöstä pitää, jotta pitäisi kirjasta? Yleensä sanotaan, että jonkinlaista sympatiaa on koettava hahmoa kohtaan, jotta tarina imisi. Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein -kirjan Eevi on ärsyttävä eukko, joka lottovoitollaan ostaa typerää kamaa ja minkkiturkin. Viimeistään turkisten osto teki Eevistä minulle vastenmielisen hahmon. Mutta kirja on taattua Anna-Leena Härköstä ja erittäin hyvä, ja jonkinlaisen sympatian Eevi saa minulta osakseen öykkäröivän miehensä vuoksi. Tai olisiko se sääliä.

Härkönen on moneen otteeseen maininnut, että tykkää kirjoittaa kronologisessa järjestyksessä eteneviä tarinoita. Ei takaumia, ei näkökulmavaihdoksia tai sisäisiä monologeja. Ei mitään kikkailuja. Eevi-hahmoa ja kirjailijaa itseään ei voi olla vertailematta toisiinsa, kun Eevikin sanoo kyllästyvänsä kirjoihin, joiden tarinan lukijan on koostettava päässään itse. Härkönen on myös joskus sanonut, ettei koe eläinoikeusasiaa ollenkaan omakseen. Hän on enemmän Amnesty-naisia. Kuten Eevi. Kirjan Eevi on lyhyt, kuten Härkönen.

Kari Hotakainenko se sanoi joskus, että kirjailija kirjoittaa päähenkilöönsä aina 11 % itsestään. Härköselläkin tämä varmaan Eevin kohdalla täyttyy. Tai mistä minä tiedän. Eevi on rasittava!