torstai 15. toukokuuta 2014

Kirja joka olisi voinut jäädä kirjoittamatta... Hetkinen - niinhän se jäikin.

Schildts & Söderströms pisti kansiin Miska Rantasen toimittaman hupailun.

Netti on hauska paikka. Sinne voi koota hauskoja median kielivirheitä (Lapsi jäi pesuveden jalkoihin - Facebook-ryhmä on yksi suosikeistani) tai kuvia epäonnistuneista leivonnaisista. Miksi, oi miksi Kukkiva pervo ruukussa. Kirjallisen viestinnän tähtihetkiä -teos (ed. sanan ympärille hipsut) on pitänyt painaa paperille? Eivätkö nämä hassunhauskat M.Oloasu -hintalaput ja muut kuvat kyllä sinänsä ihan hauskoista erheistä toimi parhtaiten juuri netissä? Olisi se kommentointimahdollisuuskin. Miksi pitää tuhlata paperia tällaiseen? Muistaakseni on olemassa myös Ei mennyt kuten Strömsössä -kirja, jossa on kuvia pieleen menneistä kakuista ja käsitöistä. Oikein hauska ja viihdyttävä - mutta nettikamaa sekin.

IMO näin. Ja kyllä, opin vasta eilen, että keskustelupalstoilla käytetty IMO tarkoittaa in my opinion.

Kukkivan syyspervon perusteella väitän, että painettu kirja ei ole kuolemassa. Sen kuolinkorinaa kuitenkin välillä pelkään, kun omaa kirjaani väsään ja mietin, koska koittaa se hetki, kun romaaniani ei enää paineta. Piste. Kaikki menee kerralla e-kirjaksi. Ehdinkö saada kirjani valmiiksi (ja hyväksytyksi) ennen kuin niin käy? Suurin tavoitteeni elämässä on kuitenkin nähdä oma romaanitarinani kovien (kovahkojen?) kansien välissä. Vai onko pelkoni sittenkin turhaa. Paperia näemmä riittää. Kukkivalle syyspervolle 167 sivua. Kariniemen kakanpojan filesuikaleet.

Enemmän kuin painetun kirjan katoamista pelkään, etten vaan osaa (EVO). Olen lukenut viime aikoina Johanna Sinisaloa, tällä hetkellä Linnunaivoja. Sinisalosta on tulossa uusi kirjailijasuosikkini. Hänen tarkkuutensa ja perehtyneisyytensä on huikeaa. Oma juonen kuljetukseni on avutonta räpellystä hänen tekstiinsä verrattuna. Linnunaivot on muutenkin (BTW) erittäin tärkeä ja kiinnostava. Se kritisoi matkailua ja turismia. Ekologisesti kantaaottava siis.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Suoraan omasta elämästä

Vähemmän on enemmän.


Hämmentävä lukukokemus on toimittaja Päivi Storgårdin Keinulaudalla (Schildts & Söderströms 2013). Vaikka romaanissa miten oirehtii Outi-niminen aamutelkkarin juontaja, on lukijalle päivänselvää, että tarina kertoo kirjoittajan omasta elämästä. Hyvin tämän hämmennykseni sanallistaa Suvi Ahola Hesarissa.

Hyvä kirja, ei siinä.

Tuon Hesarin kirja-arvion ohessa oli pari kiinnostavaa tekstiä nyrkkeilijä Eva Wahlströmin elämäkerrasta, jonka julkaisee Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Jo toinen elämäkerta itseäni viisi vuotta nuoremmasta urheilijasta! Ensimmäinen ilmestu vuonna 2007. Hyvänen aika sentään. Mahtaa olla kiinnostava elämä. Tosin: kiinnostavan kirjan saisi aivan varmasti myös ydinperheen perusarkea Mankkaalla elävästä lähihoitajasta. Jos vain osaa kirjoittaa.

Muuten tämä oli kiinnostava blogikirjoitus. Kehonsa palvontaan ja muokkaukseen omistautunut ulkosuomalainen hoksasi, että muutakin voisi ehkä tehdä. Otan tästä onkeeni ja koetan karsia elämästäni kaikkea turhaa niin pitkälle kuin mahdollista. Todennäköisesti käsikirjoituskin siitä muokkaantuu voimallisemmin, ja tekeillä oleva tietokirjani saapuu kustannustoimittajan sähköpostiin viimeistään deadlinepäivänä klo 12. Uskotteko?

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Tulta päin

Johanna Sinisalon Auringon ydin -kirjan lukemisen aiheuttamia välittömiä seurauksia:
* Ikkunalaudallani kasvaa nyt kaksi chilikasvin taimea.
* En koskaan enää katso chilikastikkepurkkia kuten ennen.
* Huomaan lisääväni kapsaisiinia jokaiseen ruokaan. En lapsen annokseen, sillä hän huutaa: "Suussa on tulta!"