keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Miksi uusi vanhenee niin nopeasti, mutta vanha vain paranee?

Lueskelen iltaisin Matkalaukkumorsiameksi käännettyä Kajsa Ingemarssonin kirjaa - alkuperäisnimi on På det fjärde ska det ske, siksi käännös on mielestäni huono.

Kirjakäännös on vuodelta 2003. Huomaan, miten pienet ajankuva-yksityiskohdat tuntuvat hassuilta ja jopa epäuskottavilta, vaikka kuinka tajuan että luen kirjaa vuonna 2014. Ihmisillä on kiinteitä puhelimia kotonaan, ja Etelä-Afrikasta ystävä lähettää käsinkirjoitetun kirjeen. Sentään ollaan jo 2000-luvun puolella. Tulee tuntu, että Ingemarsson on kirjoittanut kirjaa 90-luvulla.

Taas erittäin ajankohtaiset ja tuoreet ajankuva-kirjat sisältävät twiittejä ja Facebook-statuksia, tekstareita ja deittiprofiileja. Omassakin käsikirjoituksessani niitä on, mutta melko vähän. Pelkään, että jos kirja on liian tässä ajassa, se ei kestä.

Hassusti ajateltu? Kestäväthän vanhatkin kirjat aikaa, vaikka niissä sytytellään öljylamppuja ja käynnistetään autot kammella.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Insinööri kirjoittaa


En ole insinööriluonne, joskaan en täysi taiteilijasielukaan. Jälkimmäisestä todisteena vuosikausia jatkunut tapani pitää ruutuvihossa tehtävälistoja. Laitan jokaisen tehtävä perään tyhjän loodan, johon vedän suurieleisesti rastin, kun tehtävä on suoritettu. Ah sitä tunnetta, kun illalla katson Minni Hiiri -vihkoni viimeistä sivua ja näen rastitetut ruudut.

Tarvitsen listoja, koska muuten unohdun katsomaan Maailmanlopun odottajia (Jim-kanava) tai Supernannya (Liv).

Koska ruuhkavuoteni ovat huipussaan, tarvitaan Minni Hiirtäkin järeämmät aseet. Rakensin laskentataulukkoon Projektisuunnitelman. Tehtyjen asioiden punaisten solujen muuttaminen vihreiksi on yhtä tyydyttävää kuin vihon rastiminen.
(Miten tässä saksalaistyyppisessä työkulttuurissa voisi muka taidetta syntyä?)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Personal brainer vetää aivobic-tunnin


Viime aikoina olen miettinyt tulevia kirjajulkkareita. Omalta osaltani sellaiset on tiedossa joskus syksyllä yhteisteoksen tiimoilta. Yhteisteoksen, eli en ole parrasvaloissa aivan niin keskeisesti kuin toivoisin. Aloitan alarapulta siis.

Olin pari viikkoa sitten Venla Hiidensalon Karhunpesä-kirjan julkistamistilaisuudessa. Ne olivat oikein onnistuneet ja hienot. Vertailukohtia minulla oli nolla, mutta silti. Hiidensalon kirja on sekin erittäin hyvä. Jätän nyt varsinaiset arviot muille, kirjasta on ollut arvosteluita hyvin taajaan, myös kaikkien kirjailijoiden himoitsemassa aviisissa eli Hesarissa. Sen vain sanon, että monessa arviossa ihmetellään, miten kirjailija nyt kirjoittaa vallan toisesta aiheesta ja tyylilajilla kuin esikoisessaan Mediahuorassa (2012). Ihmeen moni lienee sitä mieltä että suutari pysyköön ahtaassa lestissään. Onhan esimerkiksi niin, että lasten- ja nuortenkirjailijoiden on vaikea breikata aikuisten proosan kirjoittajina. Kun on jonkin luokan itselleen valinnut, pitäkööt sen, tunnutaan ajattelevan. Venla Hiidensalon Karhunpesä osoittaa, että aivan bullshittiä tuollainen luokittelu.

Näin televisiossa hahmon, jonka ammatiksi oli mainittu personal brainer. Hän oli jonkin sortin työelämävalmentaja tahi sparraaja. Yksi hänen tarjoamistaan palveluista oli aivobic. Älkää kysykö.

Herjetkää huomaamaan, että tänä yltäkylläisenä aikana, kun osa kansasta on niin etuoikeutettuja, että heillä on aikaa ja rahaa keskittyä lähes pelkästään omaan itseensä: kehoon ja mieleen, on todellakin markkinarakoa uusille ammattinimikkeille ja palveluille. Personal trainerit, elämäntapavalmentajat ja ammattijärjestäjät nyt mainitakseni. Nimikkeiden ja palveluiden nimet ja sanakikkailut niissä ovat vähintään puoli ruokaa. Mitä sitä keksisi? Its all about You -ohjaaja? REAL-trainerit jotka auttavat asiakkaitaan kohti menestyvää tositv-tähden uraa? NOVELTY-koutsi, joka sparraisi pöytälaatikkokirjailijoita viilaamaan käsikirjoituksensa valmiiksi ja lähettämään ne kustantajille - koutsin omaa verkostoa hyväksikäyttäen. Ai niin, suuressa maailmassa se taisi olla agentti se.