sunnuntai 25. elokuuta 2013

Pyhä yksinkertaisuus (Sivuilta 229 - 233)

 Kuva: last.fm

Puutalobaby-blogissa irvaillaan bloginpitäjien valkoisille, tyhjille ja avarille kodeille. Tai tuodaan esille, että itsellä nyt on erilainen koti. Blogimatoista ja muista nykyajan kummallisuuksista nyt saisi vitsejä ja sketsejä aikaan, mutta kyllä se totta on, että ympäristötekijät vaikuttavat. Jos koti on täynnä tavaraa, se ahdistaa. Pula-aika on todellakin takanpäin eli kamattomuus ei ole rasite vaan luksusta.

Kollegani asuu perheineen melko ahtaasti. Hän oli saanut raivattua makuuhuoneeseen kohdan, jossa ei ollut vaaraa törmätä tuoliin, sängynjalkaan, kaiteeseen tai lehtitelineeseen. Hän kuvaili innoissaan, miten mahtavaa on kävellä siitä vaan lennokkaasti, suih vaan mä meen siitä edestakaisin.

Voin uskoa sen.

****

Sivuilta 229 - 233:

Opiskelutoverini oli julkaissut kirjan minimalistisesta elämäntavasta. En ajatellut hetkeäkään, että kirja olisi kertonut minkään sortin kulutusvastaisuudesta tai oman ruuan kasvattamisesta. Kirjan antia olivat erilaiset sisustusratkaisut: Näin rauhoitat kotisi tavarakaaokselta. Kirjassa esiteltiin seitsemän "erilaista" kerrostaloasuntoa, joiden päävärinä oli valkoinen ja lisävärinä musta. Asunnoissa ei ollut mattoja (mahdoton ajatus vetoisessa rintamamiestalossa) eikä irtotavaraa. Paitsi muutama asetelma rouheita antiikkiesineitä ja iloluontoisimman asukkaan vessaan järjestelemä kitch-esineiden alttari. Kieltämättä Herrey's-yhtyettä esittävä rintakuva oli hieno.

tiistai 20. elokuuta 2013

Sateenkaari on iäksi pilattu (Sivuilta 224 - 228)

Virkistysuimala Sateenkaaressa Lapualla saa viihtyä 1,5 tuntia kerrallaan. Kuva: www.lapua.fi

Kaikki respektit Paavo Arhinmäelle, mutta ei Jelena Isinbajevalle, kuten Jari Tervokin sanos. Homojen oikeudet olkoot kuten kaikkien muidenkin, en saata nähdä mikä siinä nyt voi olla niin vaikeaa putineilla ja muilla.

Mutta se sateenkaari. Onko sateenkaari ja sen värit nyt iäksi omittu symboloimaan seksuaalivähemmistöjä? Tuo ikiaikainen lastenkirjain kuva-aihe! Jonka päässä odottaa kulta-aarre! Jos lapseni piirtää päiväkodissa toistuvasti sateenkaaria (kuten tekee), onko se hänen tapansa puolustaa homojen oikeuksia? Tai kertoa omasta suuntautumisestaan? Miten sateenkaari minkä tahansa uuden lastenkirjan tai animaation kuvituksena voisi olla koskaan enää vapaa tuosta merkityksestä?

Miksei Linnanmäellä ole enää Sateenkaari-laitetta (Rainbow)? Onko päätöksen taustalla arvolatautuneita ajatuksia?

***

Sivuilta 224 - 228:

Koskaan ei tanssittu Nestorin häitä... Pete ja Iiska hoilasivat ja nyyhkyttivät. Olin kuvitellut Juha Vainion liikuttavan vasta yli viisikymppisiä.

torstai 15. elokuuta 2013

Siksi elämäntaitobloggaajien hymistelyt ärsyttävät. (Sivuilta 217 - 223)



Ne bloggarit ja Facebook-päivittäjät (Te tiedätte, keitä Te olette), joiden anti on jotakuinkin tätä:

* Nauti jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeinen.
* Tee mitä haluat, koska life is so fucking short etc.
* Älä ajattele mikä sinua nyt ärsyttää, vaan sitä, mikä sinua tänään ilahduttaa.
* Rakasta itseäsi ja sitten muut rakastavat sinua (ja muuta etäisesti Jeesuksen Rakkauden kaksoiskäskystä ammentavaa).


Ne ärsyttävät. Pitkään olin sitä mieltä, että niin on, koska olen itse elämän lainalaisuudet tajuava inhorealisti. Ymmärrän, että kukan haistelu ja jonkun saatanan aarrekartan askartelu ei vät poista sitä tosiasiaa, että maailma hukkuu paskaan ja luonnonvarat kupataan tyhjiksi ja suurin osa ihmisistä on täysiä idiootteja, mutta niin ollen yleensä äärimmäisen lisääntymiskykyisiä. Nämä elämäntaitohymistelijät pakenevat mietelauseittensa taa tätä todellisuutta, psyykkaavat itsensä jollain positiivisuuskukasta uutetulla huumeella erinomaiseen, valheelliseen flow-tilaan.

Pitkällisen itse- ja maailmantutkistelun jälkeen on todettava, että olen ollut väärässä. Todennäköisesti moni näistä tyypeistä tajuaa vaikka mitä, toimiikin sen eteen, mutta sen lisäksi on niin älykäs, että on päättänyt olla pahoinpitelemättä itseään vuosikausien vitutusfiiliksellä ja itseriittoisella kyynisyydellä.

Sen vuoksi he ärsyttävät, koska itse en pysty samaan. Piru vie, tässä pehmenee/viisastuu/vanhenee kohta niin paljon, että tulee lainanneeksi pian jonkin elämäntaito-oppaan. Tai lukeneeksi Vastaisku ankeudelle -blogia.

Tämä EI POISTA sitä nykytilannetta: olen kroonisessa vitutusfiiliksessä ja itseriittoisen kyyninen.

PS. Kirjani biisilista kasvaa. Suuresti ihailemani sanoittaja Maija Vilkkumaa on pian julkaisemassa esikoiskirjansa ja olikos se niin, että siinä on jotain soundtrack-viritystä? Olisis aika rautaa julkaista yhtäaikaa kirja ja soundtrack  - onko sellaista tehty? Miettikää mikä lukukokemus. Aina kun kirjassa mainitaan joku biisi, lukija laittaisi sen soimaan.

****

Sivuilta 217 - 223:

Rauli levitti mielellään huhua, jonka mukaan läpäisimme luomutarkastuksen joka vuosi vain sen vuoksi, että minä annoin Pro Agrian tarkastajalle. Näytti hassulta, kun dokumentin musiikkina oli Aviciin Wake Me Up sen kohdan taustalla, jossa tarkastaja ja minä kävelimme hernepellon laitaa. Taustalla näkyi lato, kuin olisimme kävelleet kohti sitä. XXX ei ollut voinut saada käyttöoikeutta täle biisille, eikö se ole joku hittikin.

torstai 8. elokuuta 2013

Kun todellisuus on tarua ihmeellisempää (Sivuilta 214 - 216)

On kohtaamisia, ihmisiä ja tilanteita, jotka ovat niin uskomattomia, että romaanissa ne tuntuisivat epäuskottavilta. Siksi hahmot, joita kirjaani otan, on latistettava. Muuten tästä tulee fantasiaromaani.

Sivuilta 214 - 216:

*********

Kuvioon turtui, vaikka XX tajusikin, ettei se ollut hyvä. Raviurheilun maailmassa oli aina ollut näin ja tuli aina olemaan. Ilmiö oli tuttu formulasta tai bändeistä: rumakin autokuski tai kitaristi, kunhan oli julkkismiljonääri, sai rinnalleen missin. Ravivalmentajat ja ohjastajat ja tallinpitäjät eivät tosin olleet miljonäärejä, läheskään - useimmilla ei ollut varaa edes toimivaan autoon - mutta jotain pääomaa heillä oli.

maanantai 5. elokuuta 2013

Ja kirjani nimi on... (Sivuilta 206 - 213)

Laita Googlen kuvahakuun hakulauseke: funny book titles niin selviät seuraavasta 15 minuutista työpaikallasi. Ainakin.


Tiedän että olen tekonäppärä. Joten sovitaan, että kyseessä on romaanikäsikirjoitukseni työnimi. Lopullisen keksiköön kustannustoimittaja. Tad-da-ta-taaaa... kirjani nimi on Suren jälkiä.




Ja vastaus kysymykseenne on kyllä. Kesäyöt ovat kuluneet punaviiniä litkien ja käsikirjoitusta hitaahkosti takoen (kokeilin jopa opiskeluajoilta tuttua kikkaa sivumäärän kasvattamiseen: kirjasinkooksi 13 ja riviväliksi 2). Joten märästä kesästä jotenkuten selvinneenä jäljelle jäi hienoinen taiteellinen masennus ja murhe. Siksi kirjan nimi on teatraalinen. Sisällöllisestihän nimi voisi kuulua vaikka että Elämäni himoshoppaajana ja kuinkas sitten kävikään. 

****

Sivuilta 206 - 213:

Niin paljon kuin omaa seuraani ja yksinoloa rakastinkin, illat ja yöt yksin kotona eivät olleet mieleeni. Traumatisoiduin lapsena vapaasta televisionkatselusta niin, että vielä aikuisenakin Dracula ja naamioryöstäjät tulivat uniin. Iltayön äänet ja ikkunasta näkyvä säkkipimeys olivat pitäneet minut säpsähtelevänä koko illan.