torstai 30. toukokuuta 2013

Kaupalliset radiokanavat loivat tämän tekstin (Sivuilta 146 - 147)

Ajelin juttukeikalta pitkää metsätaivalta, kun autoradiosta katosivat kaikki järkevät kanavat kuten Yle Puhe. Kuului vain SuomiPop, Nova ja Voice. Raivoa ja itkua herättäviä sisältöjä niissä. Minä kun kaipaisin vain matkamusiikkia. (Hanskalokerossa oli vain Parhaat Lastenlaulut vol 2. Mieluummin valitsen hiljaisuuden.)

Suomipop-kanavalla kerrottiin pitkässä, verenpainetta nostavien pitkien mainosten tauottamassa, insertissä jostain julkkisten uimahyppykisasta. Olisiko ollut Rosa Meriläisen känisevä ääni, joka sitten arvioi näitä hyppyjä, joita ei kai ohjelman ulosajoaikaan oltu vielä hypätty ensimmäistäkään. Ei juuri puuduttavampaa voi olla. Missä musiikki? Novalla ja Voicella jankutettiin jännityksensekaisilla äänillä, miten tänään on julkistettu Vain elämää -ohjelman osallistujat. Valintoja tulee analysoimaan se ja se. Ja sitten mainoksia. Näitä riitti koko parituntisen matkan ajaksi.

Nämä televisio-ohjelmien tyhjät mainokset radiossa ovat jopa ärsyttävämpiä kuin ne kuulijoiden yltiörajusta typeryydestä kertovat kisat, joissa jengi soittaa hädissään ohjelmaan voidakseen voittaa Arttu Wiskarin levyn, Suomipopin kärpäslätkän tai Atrian grillipihdit. Tai unelmalaukun. Unelmalaukku? Mitvit. En vaan ymmärrä. Onko laukku kenties täynnä käteistä? Sisältääkö se reseptin maailmanrauhaan?


******
Sivuilta 146 - 147:

Miksi lasten piti nykyään harrastaa niin paljon? Miksi harrastusten muka piti maallakin olla sellaisia, että niitä varten pitää ajaa kymmeniä kilometrejä suuntaansa? Kotipihalta alkavaa harrastusta ei tiemmä lasketa harrastukseksi lainkaan. Siihen piti liittyä lämmitetty halli, treeniryhmä, valmentaja, erityisvarusteet ja varatut vuorot. Postinjakajien rouvat saivat lasten kuskauksesta alibin perseensä leviämiselle. Kuinka monta kertaa Timo oli kuunnellut Johannan siteeraavan perhelehtiään "Olen perheen autokuski 24/7". Ja ne siteeraukset sisälsivät vain vaivoin peiteltyä ylpeyttä. "Uhraan itseni perheen hyväksi". Oikeasti ne taksikuskirouvat uhrasivat lapsensa ja heidän tulevaisuutensa.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Sivuilta 139 - 145: Hankkikaa oikeita ongelmia


Aina, kun maakuntalehdessäni ilmenee kirjoituksia turkistarhausta vastaan, ne saavat tällaisia nillityksiä: Menkää kakarat vaihtamaan vanhainkoteihin mummojen vaippoja!/Niin kauan kuin ihmisillä on maailmassa hätää, ei kuulkaa kannata eläinten pahoinvointiin puuttua./Kerätkää roskat tienvarsilta, se on paljon pahempi ongelma!

Eli eläinten kohtelusta viis, kun on niin pal suurempiakin ongelmia. Vaippamummot ovat aika kuumaa kamaa näissä mielipidekirjoituksissa. Ja onhan se erittäin todennäköistä, että eläinten oikeuksien ajamiseen elämänsä omistanut nuori (tai vanha) jättää asiansa ja rientää vapaaehtoiseksi vanhainkotiin. Eli kannattaa vain jatkaa kirjoittelua.

Joskus on kyllä paikallaan latistaa ihmisen kokemat ongelmat, rinnastaa niihin oikeita, satuttavia, vastoinkäymisistä rankimpia. En esimerkiksi antanut sympatiaa vierailijalle, joka valitteli kun ei ehtinyt katsoa Dexterin viimeistä tuotantokautta kun piti istua iltaa työkavereiden kanssa. Oli niin kauniit terassisäät. Mutta joskus mun täytyy ehtiä se Dexter kattoa. Ongelma vaan on kun ei oo aikaa.

Hän oli tosissaan. Tuolla kuvassa näkyvällä sitten tukin hänen valittavan turpansa. Juolavehnän kanssa kun luomuviljelijä yöt läpeensä taistelee, ei juolahda televisiosarjat mieleen. Terassilla istuskelusta näin lyhyesti unta.

Myöskään se, että olen erehtynyt lukemaan Juha Itkosen uusinta (Hetken hohtava valo), ei paranna mielialaa. Miksi kannattaa yrittää kirjoittaa, kun jotkut tekevät sen paljon paremmin? Ja vielä joka vuosi.



Sivuilta 139 - 145:

Laskin summan pöydälle. Siltanen sanoi ettei ole koskaan aiemmin nähnyt kahden sadan euron seteliä. Se toi hänen mieleensä lapsuuden, kun serkku toi Tallinnasta vessapaperirullan, joka oli kuvioitu viissatasilla, Kekkosilla. Nyt veskirullissa oli runoja. Lukeminen pitäisi vessassa kieltää, Siltanen paasasi. Peräpukamat tulee, jos hyyssissä pitkään viipyy. Siltasen kotona oli minuutin vessasääntö. Ovi piti myös aina jättää auki, sillä Siltanen tarkkaili perheensä vatsantoimintoja ja kurkkasi pönttöön ennen vetämistä. Siltanen oli Saksan-matkallaan nähnyt yleisessä wc:ssä pytyn, jossa tavara tippui ensin ikään kuin tarjottimelle, tarkasteltavaksi. Hän oli rakentanut samanlaisen, omavalmisteisella lisälaitteella, perheensä käymälään.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kun keskustelukumppanilla on Kiitos 1939 - 1945 -paita (Sivuilta 137 - 138)


Miten keskustella ihmisen kanssa, jonka ilmiasu huutaa sellaista, mitä itse karsastat ja vastustat ja niin sanotusti dissaat? Mitä haluaa ihminen, joka kiittää t-paidassaan sotaveteraaneja, kertoa itsestään? Ihminen, jonka auton lisävaloissa on Suomen Leijona -koristeet?

Kirjassani on sivuhenkilö, joka on saanut kantaakseen kaikki nämä kliseet. Paidat, leijonakorut, Frederikin fanittamisen ja homokammon.

Vähänkö siis pysäyttävää kohdata arkielämässä ihminen, joka voisi olla romaanihenkilöni esikuva, mutta joka paljastuukin ulospanoaan paljon moninaisemmaksi. Se vie jalat alta. Vähän kuin tapaisi opettajan olutterassilla.

On toki terveellistä huomata, että arkkityyppien maailma on totta vain saduissa ja sarjakuvissa. (Kirjassanikaan se ei sitä ole, vaikka se satua onkin.)


**********

Sivuilta 137 - 138:

Elämäntaitokonsultti, mindfullness-ohjaaja ja Easel-terapeutti. Tyttö kävi varmasti valoenegialla. Olin melkein varma, että vaaleiden suortuvien taa piiloutuvat korvat olivat suippokärkiset.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hygieenisyystasoista eli kuinka en kaipaa nestesaippuaa enkä käsidesiä (Sivuilta 134 - 136)

Olen viime aikoina joutunut tilanteisiin, joissa olen ymmärtänyt henkilökohtaisen hygieniani tason ja yleisen puhtausvaatimukseni - esimerkiksi astioiden kohdalla - olevan jonkin verran erilainen kuin joillakuilla muilla. Pois se minusta, että liikkuisin pesemättömänä kaupungilla tai järsisin tupakantumppeja maasta. Kiillotan itseni aina kotoa poistuessani ja maasta päin syön vain itse viljelemääni. Mutta on totta ja todellisuuttani, että runsaasti lemmikki- ja kotieläimiä sisältävä osa-aikamaanviljelijän arkeni on likaista. Hiekkaa sängyssä, surunauhat kynsissä jne.

Suurin osa ihmisistä on täysin ylihygieenisiä (ja moniallergisia) ja itkevät turhasta. Tänään vieras kieltäytyi pesemästä käsiään, kun tarjolla oli vain palasaippuaa. Eräs tuttu puolestaan kertoi inhoten tyky-päivästä, jossa metsäretken jälkeen ei ollut käsidesiä tarjolla, piti vain tarttua likaisin käsin makkaratikkuun. 

Silti sama palasaippuaa kammoava porukka ahtaa sisäänsä lisäaineita ja muuta moskaa. Lätkii iholleen ja hieroo päänahkaansa myrkkyjä. Jokin tässä yhtälössä syöksee tuhoon.

(Vaikka elänkin kuten elän, tuntuu silti ilkeältä tajuta, ruokalautasen ollessa jo lähes tyhjä, että tämä astia oli niin puhtaankiiltävä siksi, että koira oli sen nuollut. Sellainen liman tuntu siinä sitten on.)

***********

Sivuilta 134 - 136:

Nappasin kärpäsen vessapaperin palaseen. Siitä jäi lautasen pohjalle verinen rantu. Timo luulisi sitä pian mustaherukaksi ja söisi.


torstai 16. toukokuuta 2013

Aikamme vitsaus: perujat (sivuilta 128 - 133)

Kun yhdistys, yhteenliittymä, harrastusporukka tms. sopii illanvietosta, retkestä tai muusta tapaamisesta hyvissä ajoin, jopa kuukausia etukäteen Doodlen ja Facebookin avulla, ilmoittautujia on 28 kappaletta. Kaikille sopii juuri se päivä ja aika mainiosti. Mitä lähemmäs h-hetkeä tullaan, alkaa Facebook täyttyä viesteistä: Voi ei, nuorimmaisella on vatsatautia. Voi olla etten pääsekään lauantaina./Olenkin työreissussa viikonlopun, En pääse ainakaan heti alussa mukaan./Tulikin muuta menoa. Pitäkää hyvä tapaaminen!

Lopulta paikalla on 6 ihmistä. Järjestäjiä ja muitakin vituttaa.
Tämä kielii siitä, ettemme arvosta toistemme aikaa, toisiamme. Ja mikä muka on aina niin paljon tärkeämpää, että voi tehdä oharit? Blogipostauksiin kaikilla tuntuu olevan aikaa. Some ja sähköposti myös antavat helpon mahdollisuuden tällaiseen arvottomaan käytökseen.

Ja kyllä, myönnän itsekin kuuluvani perujiin. Olen käyttänyt kaikki mahdottomat ja mahdolliset (teko)syyt perua tuloni. Oikeasti ei pitäisi alunperinkään ilmoittaa tulevansa, jos kerran tuntee taipumuksensa. Miten tästä ällöttävästä käyttäytymismallista pääsisi eroon?
********
Sivuilta 128 - 133:

Nainen oli arvioilta 140-kiloinen. Yllään hänellä oli koiraharrastajien liivi, sellainen, jonka selässä oli iso tasku koulutuspatukalle ja edessä nameille. Hän oli avoimen vihamielinen, hikoileva ja tuskainen: -  Kenelle nää penkit on tehty? Ei ainakaan aikuiselle ihmiselle. Kakaratko täälä vaan yleensä istuu?

Naisen mustat eccot olivat häkellyttävän linttaan astutut. Kengänpohjat olivat kuin sijoiltaan, siirtyneet tilansa verran sivuun, pois itse jalkineen alta. Millaiset jäljet tuosta naisesta jäisi märkään rantahiekkaan?

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ostoskoriraivarit (sivuilta 124 - 127)

Road rage on tuttu ilmiö. Minä koen vastaavanlaisia tunteita marketin kassajonossa. Pysyn silti tyynenä, sillä kukaan ei pidä tuntemattomasta joka puuttuu toisten asioihin. Varsinkaan täällä Pohjanmaalla. Toisten asioihin ei saa puuttua, vaikka joku ampuisi hirvikiväärillä maakellarisi ja talosi välistä. Ellei sinuun suoranaisesti edes osu.

Olen tehnyt empiiristä kulutustottumustutkimusta nyt useamman vuoden ajan täällä lakeuden kauppakeskittymässä enkä ole havainnut, että ruokaostoksiin vaikuttaisi muu kuin raha. (Ja liha.) Jengi lappaa koreihinsa ja jättikärryihinsä ihan mitä vaan halvalla saa. Halpuus ei ole ainoa konsultti, typeryyskin on hyvä lisä. Eli kärryt tursuavat yksittäispakattuja jukurtteja, limpsaa ja teholihatuotteita ja lihankaltaisia valmisteita kuten makkaraa. Luomutuotteet, ensinnäkin, saavat rauhassa homehtua hyllyyn. Samoin kalliit lähiruokatuotteet. Typeryydestä osoituksena ovat myös Activiat ym. voitmättäämitävaanmutheitätäälopuksihuiviinniinjopötköirtoo -litkut.

Tämän jokamiehen eli keskivertokuluttajan ilmiasu aina ole yhteneväinen. Usein hällä tosin on leijonakoru ja liekkipaita Vesa Keskisen kaupasta, mutta yhtä usein hän ei näytä erityisen silmiinpistävältä. Ikähaarukka 18 - 80.

Silloin tällöin näen kaupassa parkaan pukeutuneen isosilmälasisen nuoren, jonka korissa on soijamaito, reilun kaupan tee, luomuparsakaali ja vapaana kasvanutta lähijärvestä nostettua siikaa. Lupaavaa, toiveikkuutta herättävää, ajattelen. Sitten hän vastaa iphoneensa ja kuulen keskustelupätkän, jonka perusteella tajuan että kohde on helsinkiläinen, joka on piipahtamassa kaukaisen sukulaisensa luona Pohjanmaalla.

Sivuilta 124 - 127:
****
Ulkopuolisuuden tunne antoi muualla voimia, mutta Naakassa tunne katosi. Samanlaisuuden paine Naakassa oli valtava. Pakottava. Pakollinen. Asukkaiden kesken vitsailtiin lahkolaisuudesta, mutta ei siinä juuri vitsiä ollut. Katsoin Jannan, kolme vuotta Naakassa asuneen, entisen mainostoimisto-copyn, menoa kasvihuoneelle. Jannan ilme oli kuin ylinäytellystä 50-luvun scifielokuvasta. Lasittunut ja samalla pöllämystynyt. Tyhjä. Hameenhelma oli imenyt vettä ja oli tummempi alhaalta.

Puhelin värähteli katkonaisesti. Räppäri soittaa.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Miksi lapset ovat niin pelottavia? (Sivulta 123)



vsat1010030000027906.jpg


Mikä on hirveämpää kauhuelokuvassa kuin lapsi? Lallatteleva, leikkivä lapsi, jonka sisällä asuu itse pelsebuubi? Ei mikään.

Eräällä keskustelupalstalla oli juttua aiheesta "Mikä on pelottavinta, mitä lapsi on sinulle sanonut". Ketjussa on kaikenlaista: lapset puhuvat neljännessä kerroksessa ikkunan takana palelevasta naisesta ja kertoilevat edellisistä elämistään. Hrr, puistattavaa.

Tapasin tänään lapsen, ihan random kersan, olimme samassa kassajonossa marketissa. Lapsi osoitti minua ja sanoi: "Sun autossa istuu joku." Siis mitä helv...!?! Vaikka oli kaunis, aurinkoinen päivä ja tsekkasin takakontin ennen kuin lähdin ajamaan, tarkistelin peruutuspeiliä peloissani koko matkan. Mikään ei pelota enempää kuin sen ajatteleminen, että ajan pimeänä talvi-iltana kotiin päin, valotonta taivalta, ja yhtäkkiä huomaan että takapenkillä istuu joku.

(Vieraat) lapset ovat pelottavia. Ehkä vain pellet ja nuket ja kääpiöt vievät heistä voiton.

Sivulta 123:
****

Ruskan pään sisälle ei oikein päässyt. Mitä noiden tummien, lasittuneiden silmien takana oli? Näkikö poika jotain, mitä me emme? Tajusiko tämä onnettoman tilanteen ja tiesi, miten se päättyisi?

maanantai 6. toukokuuta 2013

Me klikkailevat typerykset (Sivulta 122)

Ote erään päivän työlistastani: *vie ravintolaan *vastaa e+j *kv juttu muutokset *mix kierrokselleX2 *suvi l vastaus *emmik/siuntio yhteys *vastaa maki *mhy yhteys *soita virkkuselle *mixt. faktat *skarp ja *meilaa ekol.

Juu vaikka raksitan tehtävälistaltani aina tehdyt jutut (minulla todella ON tehtävävihko: ruutuvihko johon listaan päivän työt ja niiden perään tyhjä ruutu, jonka sitten ruksitan kun tehtävä on tehty), pitkin päivää tulee lisää. Heti reagoitavaa. Ei voi odottaa. Helvetin Tärkeää.

Hesarissa oli Anu Järvensivun kolumni jossa hän valitteli työelämän olevan täynnä keskeytyksiä ja katkoksia, sähköisiä impulsseja, jotka saavat meidät odottamaaan aina seuraavaa impulsia pitkin vuorokautta. Se on siis tämä tuttu efekti, klikkailun kärsimätön pakko, jonka ikeessä nykyihminen paljolti on.

Kaikki tämä tekee meistä sekopäisiä. Jos nettisivu latautuu yli sekunnin, stressimme kasvaa hetkessä ja ahdistus myös. Kaupassa skannaamme hädissämme, mikä jono mahtaisi vetää parhaiten. Telkkariakaan emme osaa katsoa enää normitahdissa, välillä jääkaapilla käyden, vaan mainokset on kelattava pikapikaa pois. Tietokirjaa emme jaksa lukea, vaan avaamme wikipedian. Josta luemme kaksi ensimmäistä virkettä. Juoksemme aamukahvin kanssa läppärille, puolipukeissa: onko tullut meiliä? Kuka kavereista on kirjoittanut Facebookiin juovansa nyt kahvia?

Tein hiljan töitä ihmisen kanssa, joka oli raivostuttavan hidas. Joo-o, hän sanoi venyttäen. Odotas nyt elä hötkyile. Pannaampa se tuolleen, soppiiko? Hyvä siitä tulloo. Huomasin kärsimättömyyden elkeideni tulevan heti pintaan. Vääntelin käsiäni, hoin nopee-nopee ja kirjaimellisesti kuovin maata jaloillani. Mutta koska työtoverini oli se, jolla homma oli oikeasti hanskassa, jouduin taipumaan hänen tahtiinsa.
Illalla olin rennompi, varmempi ja tasaisempi. Työkin tuli valmiiksi. Tajusin myös ihailevani tätä kaveria. Olisinpa itse yhtä rauhallinen ja lunki, leppoisa mutta silti itsevarma ja pätevä.

Päivän päätteeksi kysyin, voinko kysyä jotain vaikka meilitse, jos tarvis. Soeta. Emmie siitä tietokoneesta niin. Ei ol sähköpostia, tavalline posti vuan.
I rest my case.

Sivulta 122:

****
Hän oli nimennyt koiransa Beslaniksi. Kuulemma Beslanin verilöylyn mukaan. En ollut aikoihin kuullut mitään niin mautonta. Eikä tämä edes aiheuttanut hymähtelyä. Toisin kuin se ravihevonen, jonka virallinen nimi oli Suomen Vapaussoturi. Ennätys 20,5 ke.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Sinun hakulausekkeesi eivät ole sinun (Sivuilta 118 - 121)


gmotesting.jpg
Miksi sun viimeisin hakusana on 'kimppa', monissa eri muodoissa? Näin kysyi kaverini kun läppäriäni lainasi. Eh, mitä se sulle kuuluu ja miksi yleensä tutkit hakujani? Kyylä.

Joskus sitä vaan on vihaisella tuulella ja silloin otan ilolla vastaan kaukaahaetutkin riidanhaastotilanteet.  Ne saa onneksi aikaan vaikka television kanssa. Vaikka näin: siis miksi Pakko tanssia -ohjelmassa on se kamalan huono missijuontaja? En muista nimeä, mutta kyseistä ohjelmaa katsoessa tuli mieleen toinenkin huono missijuontaja eli Noora Hautakangas. Miksi tuommoiset päästetään juontamaan televisio-ohjelmia? Raivostuttavaa ja rasittavaa. Raivostuin niille, ketkä tekevät näitä päätöksiä. Ja sille, että mainoskanavien televisio-ohjelmat ovat vain huonosti naamioituja mainoksia - esimerkiksi tuon jälkimmäisen missin juontama Vihreä kulta -niminen metsäohjelma oli silkkaa UPM:n mainosta.

No niin nyt uusimmat hakulausekkeeni ovat 'Pakko tanssia juontaja' ja 'Noora Hautakangas'. Prkl!
****
Sivuilta 118 - 121:

Kurssilla oli kerrottu, että luomuviljelijöiden sperma oli paljon paremmassa kunnossa kuin tavanomaisten. Siinä oli enemmän elinvoimaisia siittiöitä.  Se oli hauska kuriositeetti, toi rintaan hetkellisen keveyden. Mitä sen sijaan ei tuonut seuraava tarina. Muuntogeeninen rapsi levisi saksalaisen luomuviljelijän peltoon, minkä jälkeen Monsanto vaati viljelijältä suuret korvaukset gmo-rapsin luvattomasta viljelystä. Oikeudessa Monsanto voitti. Lyhyen googlettelun jälkeen selvisi, että 14 vuotta luomutilaansa viljellyt Percy Haber oli riistänyt itseltään hengen.
Kurssinpitäjä kirjoitti piirtoheitinkalvolle sanat Occupy Monsanto. "Käykää omalla ajallanne."

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Terveiset homokammoisesta Perä-Suomesta (Sivulta 117)

Venla Hiidensalon Mediahuora-kirjassa (2012) esiintyi puolue nimeltä Peräsuomalaiset. Minä elän peräsuomalaisten keskellä.

Asun Ilkka-lehden levikkialueella ja kuulkaa: lehden premisivulla oli kolmisen viikkoa sitten kuva lesboparista. Sisäsivulla oli juttu tästä kauhajokisesta pariskunnasta. He kertoivat kokemistaan ennakkoluuloista ja siitä, millaista on elää seksuaalivähemmistön edustajana Kauhajoella. (Ei helppoa.)
Yhä vaan, viikkoja jutun julkaisun jälkeen, lehden yleisönosastolla on kirjoituksia, joissa yökkäillään, että Olipa mauton veto Ilkalta. Kyllä nyt menee tilaus peruutukseen.

Se on aivan totta ja elävää elämää tämä ihmisten ennakkoluuloisuus, tiukkapipoisuus, suvaitsemattomuus ja tekopyhyys. Ei mitään vitsiä, vaan täyttä totta ja tätä päivää.
Miltä kuulostaa? Alkaa se Stubbin ja kumppaneiden mannekeeraama parin vuoden takainen Se muuttuu paremmaksi -kampanja avautumaan.

****
Sivulta 117:
Homot on parempia ihmisiä. Näkeehän sen kaikesta. Ei homot avaa turvekaivoksia tai turkistarhoja. Olispa yhä useampi homo, Timo saarnasi. Homomyönteisyys rikkoi Timon kaavaa. Hänestä ei saanut mitään otetta edes vuosien jälkeen. Miten mies, joka tuomitsi lähes kaikki ja kaiken, hehkutti homoja?