tiistai 30. huhtikuuta 2013

Sivulta 116: Voi entisiä vappuja, kuinka ma teita kaipaan!

Ei ole vappu kuten ennen. On kuin katselisin vappujuhlintaa etäältä, ylhäältä päin kuin ruumistani irronneena. Allani pauhaa juhlinta kaikissa muodoissaan, se äänet vain suodattuvat kuin kuulosuojaimien läpi.
Kun opiskelin, Vappu oli elämää suurempi asia. Muistan elävästi miten pukeuduin violettiin ainejärjestön haalariin ja varoin etteivät sen hihoihin ja lahkeisiin surkeasti harsitut merkit putoaisi. Pakkasin reppuni täyteen minipitsoja, siideriä ja ainejärjestön reissusta tuotua Unicumia. Pyöräilin Oulun keskustaan, missä tapasin aatetoverini (aatteemme taisi olla: käydä kaikissa teekkareiden järjestämissä vappubileissä ja olla niissä aamuun asti, nukkua ei saa eikä kaveria jättää). Kaikilla oli suunnilleen samanlainen varustus yllään ja mukanaan. Sitten kiersimme puistosta ja pippaloista toiseen noin neljä-viisi päivää, keräsimme teekkaripoikia ympärillemme ja tanssimme ringissä reput lattialla piirimme suojassa.  Osallistuimme erilaisiin hauskoihin juomatapahtumiin kuten Olvi-juoksuun. Miettikää itse, mitä se tarkoitti. (Itse en muista paitsi että satoi vettä.) Väsymys oli huumaava, krapulaa ei lainkaan. Monenlaista ihmissuhdettakin (teekkarit!) niistä vapuista ammennettiin.

Vähän myöhemmin, kun olin sitä mieltä että kiltahaalarin pitäminen on enemmän kuin noloa, liityin poplaritakkien joukkoon silliaamiaisille ja skumppapäivällisille. Farkkutakissa sentään, että ihan en karikatyyriksi muuttunut.

Nyt vappu on päivä muiden joukossa. Tiedän, että sen sanominen saa minut ja kaikki muut niin sanovat vaikuttamaan tylsiltä kelohongilta, mutta mitäs sitä väistelemäänkään. Vähän haikeaa, mutta kuin Samuli Putron Tavalliset hautajaiset -biisin hahmo, voin todeta Ne ajat ovat onneksi takanapäin.
Jos kotikaupungissani järjestettäisiin vappumarssi, voisin osallistua, sillä vasta nyt tajuan, mikä sen vapun idea lopulta olikaan. Työväen puolesta!


Sivulta 116:
****
Jonotus oli tuskaa. Voisiko tähän pissata? Jätkät lorottelivat estoitta aseman seinään.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Sivuilta 112 - 115: Valovoimainen ihminen syntyy meikillä


previewfile.jpg.ashx
Jotkut ihmiset loistavat väkijoukon keskeltä. He säteilevät, erottuvat muista, kiinnittävät katseet itseensä. Mistä se efekti oikein syntyy?

Olen työssäni liikkunut monenlaisissa tapahtumissa, joissa on ollut mukana jokin kyseiseen tapahtumaan sopiva stara pääpuhujana/esiintyjänä. Se voi olla ammattiliiton maakuntapäivä tai eläkkeensaajien etujärjestön syyskokous. Tai hevosurheiluharrastajien virkistys- ja ideointipäivä, mitä tahansa.

Kun päivän päätähti saapuu, se huomataan. Missi, esiintymiskouluttaja, ministeri, tositeeveetähti, laulaja, julkkiskokki jne. Täysin epätieteellisen, empiirisen tutkimukseni perusteella väitän, että yleensä nämä starat erottuvat rahvaasta vahvalla, huolitellulla meikillään. Siis jos ovat naisia. Mikään sisäinen loisto ja tähteys ei olekaan heidän juttunsa, vaan kunnollinen meikkivoide! Nyt en todellakaan voi sivuuttaa meikkivinkkejä sisältäviä blogeja enää. Hyvällä meikillähän voi rakentaa vaikka mitä.

Kuvassa Emmerdalen hahmo Cain meikissä. Kuva: itv.com

****
Kirjaakin olen kirjoittanut. Näin sivuilta 112 - 115:

Aivan viime viikkoina, samaan aikaan kun peilikuva lakkasi pikkuhiljaa näkymästä, hän oli ruvennut häpeämään. Hän kykeni selittämään muuttumistaan usean kuukauden ajan suhtautumalla kysymyksiin huvittuneesti ja arvoituksellisesti. Aivan kuin olisi halunnut antaa ymmärtää, että muutos oli tietoinen taktiikka, salaliitto nakertaa järjestelmää sisältä päin. Hän muisti entisestä elämästään, miten olla zen, ja hän harjoitteli siihen kuuluvia  ilmeitä peilin edessä. Oletko hylännyt periaatteesi, Aika Pekka? Söi Mäkkärissä - katso kuvat.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Sivuilta 104 - 111: Persoona pennillä?

 
tvok.jpg

Ei tämä ihan tuore uutinen, mutta muistin tarttua tähän vasta nyt. Kun kuuntelin juttukeikalta palatessani jotain bändihaastattelua, jossa yhtyeen laulaja sanoi että keikoilla aina kuultava huuto "Soittakaa Paranoid" naurattaa yhä. Kukahan se oli se jeppe joka ekan kerran lausui kännipäissään nuo sanat? Onko hän rikastunut laajalle levinneen läppänsä ansiosta?

Seura ja monet muut uutisoivat siis viime viikolla (?) Voice Kids -ohjelmasta, jonka sopparissa esiintyjälapset luovuttavat oikeudet "lapsen nimeen, persoonaan ja sanontoihin". Mielenkiintoista on erityisesti tuo sanonnat. Tarkoittaako tämä, että jos lapsi keksii jonkin kikkelis kokkelis nii* -tyyppisen hokeman, se on Universalin oma? Mitä se sitten tarkoittaa? Maksaako lapsi Universalille aina hokeman julkisesti lipsauttaessaan? Vai saako Universal teettää hokemasta t-paitoja ja mukeja?

* Nuoremmille lukijoilleni vertailun vuoksi: Ime parsaa! Ikäisilleni ja iäkkäämmille: Onks Viljoo näkyny? Minä juon nyt kahvia.

****
Sivuilta 104 - 111:
M oli aina olevinaan niin hauska. Tosiasiassa hän oli parhaimmillaankin kuin köyhän miehen Jetro Rostedt eli korkeintaan keskiverron kiinteistövälittäjän arvoinen sanailija. En ymmärtänyt, miksi nainen kihersi, kun M kieltäyty salaatista vedoten sopimukseensa jäniksen kanssa. "En syö sen ruokia ja mä en syö sitä." Lautasella oli kuitenkin jänispataa.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Sivuilta 97 - 103: Elämää scifileffassa


skifi.jpg

Tunnen usein olevani salaliittojen keskellä. Se ei ole vainoharhaisuutta vaan tervejärkisyyttä. Useimmat muut sulkevat siltä silmänsä ja työntävät päänsä mieluummin hiekkaan kuin strutsit (tekevätköhän strutsit oikeasti niin?). Peruskoulu on yksi häikäilemättömimmistä salaliitoista. Sen tarkoituksena on tasapäistää ihmiset ja saada uskomaan, että raha ja kasvu on pakko ja onnen tae.

No. Välillä tuntuu, että Isoveli paitsi tasapäistää, myös valvoo kuin tieteiselokuvassa konsaan. Oikeasti, useilla foorumeilla viime aikoina mainostettu vakoilulennokki tuntuu ihan scifihommalta. Ja pelottavalta, koska on todellisuutta. Tässä linkki jo vuoden vanhaan Verkkomedian juttuun vakoilulennokeista.
Kuva: mikejones.tv


Sivuilta 97 - 103:
*****
Kadehdin ihmisiä, joiden päivät kuluivat pohtien minne matkustaisi seuraavaksi ja pitäisikö sittenkin ostaa se jakku myös vihreänä. Minäkin halusin painia niiden asioiden kanssa. Aivan kuin siinä Liza Marklundin romaanissa Paratiisi. Annika Bengtzon tunsi maailman romahtavan niskaansa ja halusi tavallisen ihmisen ongelmat. Mitä syödään illalla ja kumpi hakee lapset tarhasta.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sivuilta 89 - 96: Aina oppii kun on kotoa pois


hevossimulaattori.jpg
Että piti mun tämäkin nähdä. Onneksi piti.

Katsoin joskus dokumenttiohjelman kirjailija Kari Hotakaisesta. Hän istui siinä kahvilassa ja kertoi kuuntelevansa toisella korvalla muiden juttuja. Äärimmäisen usein hän ammensi niistä hahmoja tai käänteitä kirjaansa. Ja miksipä ei. Harvalla aikuisella on niin hyvä mielikuvitus, että voisi keksiä kaiken ihan vaan päästään. Mahtaisiko se tuntua uskottavaltakaan.

Itse olen ammentanut kirjaani pari hahmoa lähes yksi yhteen elävästä elämästä. En tiedä, tulenko kirjan julkaisun jälkeen saamaan heiltä kutsun raastupaan. Oikeuteen voi joutua nykyään melkein mistä vaan. Viittaan tällä tietenkin siihen opettajaparkaan, jolle potkujen ja syytteen sijaan olisi pitänyt antaa mitali.
Kuva on muuten Tampereen hevosmessuilta, osastolta, jossa saattoi kokeilla ratsastussimulaattoria. Jonoa luokseen kasvattanut vempain toi mieleen lapsuuteni, kun toivoin oikean ponin sijaan hevosrobottia, joka olisi kulkenut aina juuri sinne minne halusin.


Sivuilta 89 - 96:
*****
- Mä pilasin juuri asiakassuhteen. Sanoin sayonara ainakin kahdelle tonnille. Menin XXX:n, tiedät se nettifirma, tekemään niille ulkoasu-uudistusta, mutta toimarin trofeeretkien kauriinpäät sen seinillä sai mut muuttamaan mieleni. Mä kerta kaikkiaan haukuin sen luuserin pystyyn. Ihana tunne, Petri.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sivut 87 - 88: Keski-ikäiset bailaavat noloimmin


lawson.jpg
Viikon ihmettelyt TOP 5:

1. Muusikot ovat aika vetovoimaisia. Joku siinä vaan on, kun mies osaa soittaa. Ei sitä tavan junttieinari osaa. Olisiko Anssi Kelan näköinen mikrotukihenkilö oikein mitään?

2. Nigella Lawson saa ruuanlaiton näyttämään niin pornolta. Miten ihmeessä? Tähän ei Sukula pysty eikä edes oma knallipäinen hepsankeikkamme Sara La Fountain.

3. Liza Marklundin Uutispommi on ensimmäinen lukemani dekkari yli kymmeneen vuoteen. Miten olen saattanut luulla, että dekkarigenre pitää sisällään missmarplemaisia stooreja, joissa hovimestari on syyllinen tai jaarituksia, joissa Stephen King kertoo sivukaupalla tarkoituksettomista sivuhenkilöistä.

4. Olen luullut juttukeikkojeni venähtävän liian puheliaiden valokuvaajien vuoksi. Nyt opin, että keikat venyvät myös tuppisuukuvaajan seurassa. Vika on siis minussa?

5. Miten yli kolmekymppiset juhlivat? Niin, ettei se näytä mäkikotkien exien kokoontumisajolta tai kotoaan kerran vuosikymmenessä ulos päästettyjen luokkakokoukselta? Esimerkiksi keski-ikäisten kesäinen juhlatanner, Porin Kirjurinluoto, on usein melko rumaa katseltavaa. Miten se tehdään tyylikkäästi?

Jälkimmäistä opiskelen tulevana viikonloppuna kaukana kotoa. En tiedä, osaanko, sillä olen havainnoinut aikuisten juhlintaa lähinnä Nigella Lawsonin kokkiohjelmista. Ensin rakennetaan hieno menu, ruokalajeja joita syödessä suusta purskahtaa (aistillisesti!) jotain, sitten kiemurrellaan kotelomekkoon, nostetaan tissit pystyyn ja hohotellaan pienissä ryhmissä drinkkejä siemaillen.

Sivuilta 87 - 88:
****
Sisältä talo oli kuin Me Stallarit -ohjelman kulissi. Ruskean samettisohvan takana olevassa kirjahyllyssä oli Kodin Suuri Tietosanakirja -sarja, osat 1 - 8. Teki mieli katsoa, ovatko kirjat ontto pahvilavaste. Hyllyssä oli kohta, jonka taustalla oli peiliä. Peilihyllyssä oli kokoelma Ultima Thule -laseja. Puolillaan oleva viskikarahvi näytti unohtuneen J.R. Ewingiltä. 
Rakastuin.